Merkitys
(käännetty englannista)- 1.opettajien ja opiskelijoiden vapaus ilmaista ajatuksiaan oppilaitoksessa ilman ulkopuolisia rajoituksia
Synonyymit
Hierarkia
Yläkäsitteet
Esimerkkilauseet
Sitäpaitsi ei voi jäädä huomaamatta, että niistä henkilöistä, jotka nyt ovat anoneet lupaa täydellisen lyseon perustamiseen Tampereelle, ei yhdelläkään näytä olevan sitä sivistysmäärää, joka edellytetään, jotta itse voisivat johtaa tahi edes pedagogisessa suhteessa valvoa senlaatuista opetuslaitosta ja että tässä niinmuodoin ei ole niitä takeita eikä niitä kelpaavaisuusehtoja, joita semmoisissakin maissa, joissa täydellisen opetusvapauden periaate muuten on vallalla, vaaditaan uuden oppilaitoksen perustamisoikeutta varten.
Päinvastoin vallankumous repi koulunkin alalla kaiken vanhan, hyväksymättä Talleyrandin ja Condorcet'n uusia kouluohjelmia ja asettuen täydellisen opetusvapauden kannalle.
Opetusvapaus ja tunnustuksellisuus Kristiyhteisössä Kristiyhteisön papistolla on opetusvapaus ja Kristiyhteisön jäsenet voivat itse muodostaa kantansa kristinuskon kysymyksiin.
Englanninkieliset vastineet
- academic freedom
Esiintymistiheys
5 esiintymää, 0.0 / milj.