planssi
substantiivi/ˈplɑnsːi/
Merkitys
- 1.analogisen television ohjelmien yl. filmien tekstittämisessä käytetty tekstityskameran kuvattavaksi asetettu vakiokokoinen kartonkilevy, jolle yksittäiset kuvatekstit oli painettu sopivalle taustalleFilmiesityksen aikana tekstittäjä/kääntäjä sijoitti kameralta tulevan käännösrepliikin kuvan oikealle kohdalle filmin kuva-ainesta sähköiseen fideoon upotettavaksi. Kokoillan elokuvaan tarvittiin plansseja aikamäärä.
Synonyymit
Etymologia
ruotsin kielestä, plansch
Liittyvät sanat
Hierarkia
Yläkäsitteet
Alakäsitteet
Esimerkkilauseet
Mykkäelokuvissa on yleensä avainkohtia ja - repliikkejä selventäviä välitekstejä, niin sanottuja plansseja.
Luultavasti ensimmäinen yhdysvaltalaisen elokuvan nimen näyttävä alkuplanssi nähtiin Thomas Edisonin tuottamassa 12 -minuuttisessa elokuvassa Suuri junaryöstö ( 1903), ja planssissa oli myös tekijänoikeusilmoitus sekä tuotantoyhtiön nimi.
Englanninkieliset vastineet
- plate
Esiintymistiheys
30 esiintymää, 0.0 / milj.
Suomi24
0.0
Sanomalehdet
0.0
Aikakauslehdet
0.1
Wikipedia
0.1
Reddit
0.0
Tekstitykset
0.1
Taivutustiedot
Taivutusluokka 5
| Nominatiivi | planssi |
| Genetiivi | planssin |
| Partitiivi | planssia |
| Essiivi | planssina |
| Translatiivi | planssiksi |
| Inessiivi | planssissa |
| Elatiivi | planssista |
| Illatiivi | planssiin |
| Adessiivi | planssilla |
| Ablatiivi | planssilta |
| Allatiivi | planssille |
| Abessiivi | planssitta |
Riimit
-ɑnsːi
Kaikki riimit