por­saan­rei­kä

substantiivi/ˈporsɑːnˌrei̯kæ/
Jaa

Yhdyssana: porsas + reikä

Merkitys

  1. laissa, lainsäädännössä tai sopimuksessa oleva aukko tai puute, jota käyttämällä voidaan ajaa omaa etua tai saada itselle hyötyä

Etymologia

genetiivi + porsas + reikä Teoksessa Suomalainen fraasisanakirja Sakari Virkkunen kirjoittaa, että sanalla on aikaisemmin voitu tarkoittaa esimerkiksi lausuttuun runoon osaamattomuuden takia jääviä aukkoja. Väinö Salminen kertoo Suomalaisten muinaisrunojen historiassa (vuodelta 1934) 1900-luvun alussa tekemästään runonkeruumatkasta seuraavasti: "Kun laulaja Ontropon vaimo Anna kehnosti esitti ja paikkaili runoja, Ontropo ärähti: «Älä jätä porsaanreikiä! Älä laula, kun et osaa!»" Virkkunen kirjoittaa edelleen, että sanan toi myöhemmin politiikkaan kansankieltä hyödyntänyt kansanedustaja Veikko Vennamo.

Käännökset

  • engl.loophole
  • ruotsikryphål
  • saksaSchlupfloch (n)

Hierarkia

Yläkäsitteet

Esimerkkilauseet

Sehän on kaikkien köyhtyneitten tunturilappalaisten viimeinen porsaanreikä.
— Matti Aikio, Eläinten nahoissa
Näihin kuuluvat muun muassa uskonnollisten yhteisöjen äänekäs vastustaminen, laista löytyvät porsaanreiät ja se, että vähemmistöjä vastaan tehdyt hyökkäykset eivät aina kiinnosta poliisia.
— Wikipedia: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet Ukrainassa

Englanninkieliset vastineet

  • loophole

Esiintymistiheys

7 442 esiintymää · 2.8 / milj.

Suomi24
3.0
Sanomalehdet
1.5
Aikakauslehdet
0.9
Wikipedia
0.7
Reddit
9.2
Tekstitykset
2.9

Taivutustiedot

SijamuotoYksikkö
Nominatiiviporsaanreikä
Genetiiviporsaanreiän
Partitiiviporsaanreikää
Essiiviporsaanreikänä
Translatiiviporsaanreiäksi
Inessiiviporsaanreiässä
Elatiiviporsaanreiästä
Illatiiviporsaanreikään
Adessiiviporsaanreiällä
Ablatiiviporsaanreiältä
Allatiiviporsaanreiälle
Abessiiviporsaanreiättä

Riimit

-eikæ

Kaikki riimit
aiheet:
luokat:

Lähteet