Merkitys
- 1.olla tukkanuottasilla riidelläSisarukset olivat taas tukkanuottasilla.
Synonyymit
Adjektiivit
Adverbit
Etymologia
Esimerkkilauseet
Kun he olivat tukkanuottasilla ja riitelivät keskenänsä, ja kun he repivät rikki vaatteensa, annettiin aina vähäinen löylytys sille kohdalle, joka oli mukavin, ja oikein on kumma, kuinka terveellistä sellainen joskus on.
Muun melun lisäksi isäntä monet tunnit tappeli ja oli tukkanuottasilla rakkaamman puoliskonsa kanssa, ja hekös pitivät sellaista rähäkkää, ettei kukaan ihminen koko talossa voinut ummistaakaan silmiään.
Kirjoissa esiintyy myös Tiinan veli Veli, jonka kanssa Tiina on jatkuvasti tukkanuottasilla, joskin heidän välillään kuvataan myös sisarellisia ja lämpimiä tunteita.
Englanninkieliset vastineet
- at loggerheads
Esiintymistiheys
393 esiintymää, 0.1 / milj.
Suomi24
0.2
Sanomalehdet
0.2
Aikakauslehdet
0.0
Wikipedia
0.0
Reddit
0.4
Tekstitykset
0.1
Riimit
-ilːɑ
Kaikki riimit