vaa­ja­ta

verbi
Jaa
Viittaa artikkeliin

vaa-ja-ta (3 tavua) · 7 kirjainta

Merkitys

Esimerkkilauseet

— Kun olette päättäneet pienen keskustelunne, hyvät herrat, — virkkoi O'Hara hyväntuulisesti, — sallinette minunkin vaajata sanasen?
— Agnes ja Egerton Castle, Hienoston huvinäytelmä

Etymologia

Alkuperä
Lainasana (germaani)
Sanakirjassa
Johdos, käsitellään sanan vaaja yhteydessä
Vastineita
inkeroinen, karjala, vatja, viro, liivi, luulajansaame

Lähtökohta: ← germaani tai balttilainen *wagja, vertaa muinaisyläsaksa weggi, nykysaksa Weck, muinaisnorja veggr, nykyruotsi vigg ’kiila, vaaja’ (huomaa myös åskvigg ’ukonvaaja’) sekä balttilainen taholta liettua vágis, latvia vadzis ’kiila; liekapaalu’; mahdollisesti ns. vasarakirveskulttuuria edustava kulttuurisana. Katso myös vatjalainen (s.v. vatja), vuojolainen.

Vastineet sukukielissä (6 kieltä)

Lähisukukielissä

inkeroinenvākia ’pystyyn lyöty vaaja, paalu’
karjalavoakie ’liekapuu; (rysän tms.) tukipuu; rajapyykki’
vatjavad́d́a, vad́ja ’vaaja’
virovai ’vaaja, paalu, kiila’
liivivaigā ’kiila, paalu’

Kaukaisemmissa sukukielissä

luulajansaameluulajansaame vuoi´vē (eteläsaame uumajansaame piitimensaame) ’kiilanmuotoinen levityskappale (et. vaatteessa)’ (koltansaame vāvjă (kildininsaame turjansaame) ’vaaja, levityskappale; suude; kaista’ ← karjala)

Samaa juurta olevia sanoja

Lähteet

Viittaa tähän artikkeliin

Asiasanasto.fi. (s.a.). Vaajata. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 19.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/vaajata