a­la­ku­lo

Kuovi pyrähti lentoon harmaalta kivipaadelta, kalkutti pitkällä, alaspäin kaartuvalla nokallaan riuduttavan alakuloista ääntä, jossa kajaili lakeuden yksinäisyys, — ja laskeusi aroin, varovaisin siivenlyönnein toiselle paadelle.

Silti hän palasi sisälle ja jäi muutamaksi hetkeksi yksikseen Simonen seuraan; ja hän huomasi hänen kasvoissaan ja vartalossaan, joka oli hiukan kumarassa, jotakin väsynyttä ja alakuloista.

Kirjailijoilla oli psyykkisen sairastumisen vaiheita, joita he käyttivät hyväkseen tuottaen alakuloon, väsymykseen ja pessimismiin vaipuvan naisen muotokuvia, jotka olivat usein (oma) elämäkerrallisia.