fran­sis­kaa­ni

Ja siten hän poistuu... Pitkänä ja kumaraisena, kasvoiltaan hiukan harmaana, — kuin mikäkin harmaaveljes, fransiskaani, huulillaan hymy ja sydämessään antajan ilo.

Fransiskaani nyökkäsi myöntävästi, sillä hän ei saanut enää puhutuksi; veri syöksyi kurkkuun ja päähän, tiukkui suusta, sieraimista ja silmistä.

Köyhyydestä oli tullut keskeinen fransiskaanien opille, mutta sekä paavi että dominikaanit pitivät sitä epäilyttävänä tai jopa harhaoppisena.