loit­to

adjektiivi/ˈloi̯tːo/
Jaa
Viittaa artikkeliin

loit-to (2 tavua) · 6 kirjainta

Merkitykset

  1. (vanhentunut)kaukainen, etäällä oleva
  2. (murteellinen)loivaTuo mäki on loitto.
  3. (murteellinen)(vaatteesta) pituudeltaan suuri; tilava, väljäMekko, jota käytit eilen, oli loitto.
  4. (vanha kirjasuomi)(erityisesti tiestä) hankala- tai vaikeakulkuinen
  5. (kirjapaino)lyijystä tai raudasta valmistettu sokeistokappale, jota käytetään suurimpien aukkojen täyttämiseen ladonnassa
  6. 3–6 parren muodostama ala riihessä tai sinne mahtuva viljamäärä; ahdannainen, kanko
  7. (murteellinen)tuhoHän teki paljon loittoa ('tuhoa').
  8. (länsimurteellinen)riihen parsien yläpuolinen orsi, jonne lyhteet voivat nojata; loitto-orsi, loittoparsi, loittopuu

Esimerkkilauseet

Mutta niinkuin vastaukseks etäisyys nyt huoahtaa, tummuu loitto taivaanranta, on kuin vavahtaisi maa; äänekkäämmin, äänekkäämmin ähkii nyt jo kaukaisuus, kunnes äkin ääntä täys' on ympärilläs avaruus.
— Kössi Kaatra, Alhaisolauluja
Mut niinpä luullaan, kun kelloja kuullaan, Ett' aikaa kovaa se ties, Ett' uhkaa surma, tai nälän turma, Tai sota ja vieras ies: Soi vieno soitto kuin ääni loitto, Niin murheisen kaihoisaan Ja aikain mennen ne aina ennen Soi onnettomuuksiin maan.
— Valter Juva, Runoja
Se on niin loitto, niin himmee kuin Manan manner ankee, miss' aamunkoitto ei koskaan nouse, ei ilta lankee.
— Eino Leino, Kootut teokset IV

Etymologia

1loitto1 – loittona, loitolla ’etäällä’

Levinneisyys
yleinen varsinkin Itä-Suomi
Vastineita
karjala, lyydi, vepsä

Tähän kuuluvia voivat alkuaan olla myös loitto2 (katso tätä) ja loitto ’loiva, viettävä’ (katso loiva).

Vastineet sukukielissä (3 kieltä)

Lähisukukielissä

karjalaloittona ’kaukana, kaukaa’, loittuo ’sama merkitys’, loittoine ’kaukainen’, loitota ’siirtyä kauemmaksi’
lyydiloitton ’kaukana’, loittoze ’kauas’
vepsäloitos ’kaukana’, loitho ’kauas’.

Samaa juurta olevia sanoja

2loitto2 – riihen parsien yläpuolella kulkeva, lyhderivejä erottava tukiorsi; 3–6 parren suuruinen, kerrallaan ahdettava osasto riihessä

Vanhin tieto
Christfrid Ganander, 1786
Levinneisyys
Häme Länsi-Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kymenlaakso Keski-Suomi

Kuuluu varmaankin sanan loitto1 yhteyteen; merk. alkuaan joko ’pitkä orsi’ tai ’lyhderivejä erillään pitävä orsi’.

Samaa juurta olevia sanoja

3loitto3 – loiva, kalteva, viettävä

Sanakirjassa
Käsitellään sanan loiva yhteydessä
Vastineita
karjala

Deskr. sanue, jonka yhteyteen voivat kuulua loitto (Jusl 1745; paikoin murt.) ’loiva, kalteva, viettävä’, loittava (Lönnr 1874) ’sama merkitys’ ja ehkä myös pohjoissaame loaiˈto (luulajansaame) ’hiljainen, rauhallinen’, loaiˈtot ’hiljetä, rauhoittua’. Vertaa loitto1, loikka ja lojua.

Vastineet sukukielissä (1 kieli)

Lähisukukielissä

karjalaloiva(kka) ’loiva; heikko (tuuli)’, loivie ’sama merkitys’
–vertaa myös eteläviro (KS) lõiv: lõive talv (kun keväällä paljaalle maalle vielä tulee lunta).

Samaa juurta olevia sanoja

Tähän kuuluvia voivat alkuaan olla myös loitto2 (katso tätä) ja loitto ’loiva, viettävä’ (katso loiva).

Vastineet sukukielissä (3 kieltä)

Lähisukukielissä

karjalaloittona ’kaukana, kaukaa’, loittuo ’sama merkitys’, loittoine ’kaukainen’, loitota ’siirtyä kauemmaksi’
lyydiloitton ’kaukana’, loittoze ’kauas’
vepsäloitos ’kaukana’, loitho ’kauas’.

Samaa juurta olevia sanoja

Esiintymistiheys

1 412 esiintymää · 0.5 / milj.

Suomi24
0.6
Sanomalehdet
0.2
Aikakauslehdet
0.6
Wikipedia
0.0
Reddit
0.0
Tekstitykset
0.2

Taivutustiedot

SijamuotoYksikkö
Nominatiivi
Genetiivi
Partitiivi
Essiivi
Translatiivi
Inessiivi
Elatiivi
Illatiivi
Adessiivi
Ablatiivi
Allatiivi
Abessiivi

Vertailumuodot: loitto – loitompi

Lähteet

Viittaa tähän artikkeliin

Asiasanasto.fi. (s.a.). Loitto. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 19.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/loitto