pulata1 – puuhata, touhuta
- Alkuperä
- Lainasana (ruotsi: pula)
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan pula yhteydessä
- Slangissa
- 1900 lähtien
(suomi → pohjois- eli vienankarjala pula, pulakka ’pula’; suomi pula → nykyruotsi murt. Suomi (Itä-Uusimaa) pola: i polan, i polas ’pulassa’; suomi pulakka → inarinsaame pulakan ’pulaan’).
Kuulunee yhteen v:n pulata (Kaakkois-Häme) ’puuhata, touhuta’ kanssa, joka puolestaan liittyy s.v. puljata main. sanoihin; tähän viittaa paitsi sanojen levikki myös samalla alueella tavattava pula sanan main. v:iin selvästi liittyvä ja alkuperäiseltä näyttävä käyttö merk:ssä ’puuha, touhu’. Rinnastuminen s.v. pulista main. sanoihin (ja lisäksi pulakka (Gan 1787) ’heikko, rikkoutuva jää’, pulake (Etelä-Karjala) ’suonsilmäke’) on ilmeisesti myöhäistä, joskin se on voinut edistää pula sanan leviämistä eri tahoille murteisiin. Vertaa myös pulma.
Helsingin slangissa
pulaa ’ahertaa, puurtaa’
← ruotsi (ark.) pula ’puuhata, näprätä; tehdä jäynää (heitellä kiviä tai lumipalloja, antaa lumipesut); naida, nussia’ (tanska pule ’nussia’, islanti púla ’töniä, tyrkkiä’, alasaksa pulen ’poimia, riipiä, näpertää; kaivella; lyödä’); sanan ekspressiivistyneitä muunnelmia lienevät murt. puljata ’puuhastella’ ja puliveivata ’puijata, huiputtaa’, puliveivari ’huijari’.
Johdoksia: pulailla ’yrittää selviytyä tai tulla toimeen’