pu­la­ta

Jaa
Viittaa artikkeliin

Merkitykset

  1. puuhata, touhuta
  2. pulikoida (vedessä); puhua pälpättää

Etymologia

pulata1 – puuhata, touhuta

Alkuperä
Lainasana (ruotsi: pula)
Sanakirjassa
Käsitellään sanan pula yhteydessä
Slangissa
1900 lähtien

(suomi → pohjois- eli vienankarjala pula, pulakka ’pula’; suomi pula → nykyruotsi murt. Suomi (Itä-Uusimaa) pola: i polan, i polas ’pulassa’; suomi pulakka → inarinsaame pulakan ’pulaan’).

Kuulunee yhteen v:n pulata (Kaakkois-Häme) ’puuhata, touhuta’ kanssa, joka puolestaan liittyy s.v. puljata main. sanoihin; tähän viittaa paitsi sanojen levikki myös samalla alueella tavattava pula sanan main. v:iin selvästi liittyvä ja alkuperäiseltä näyttävä käyttö merk:ssä ’puuha, touhu’. Rinnastuminen s.v. pulista main. sanoihin (ja lisäksi pulakka (Gan 1787) ’heikko, rikkoutuva jää’, pulake (Etelä-Karjala) ’suonsilmäke’) on ilmeisesti myöhäistä, joskin se on voinut edistää pula sanan leviämistä eri tahoille murteisiin. Vertaa myös pulma.

Samaa juurta olevia sanoja

Helsingin slangissa

pulaa ’ahertaa, puurtaa’

← ruotsi (ark.) pula ’puuhata, näprätä; tehdä jäynää (heitellä kiviä tai lumipalloja, antaa lumipesut); naida, nussia’ (tanska pule ’nussia’, islanti púla ’töniä, tyrkkiä’, alasaksa pulen ’poimia, riipiä, näpertää; kaivella; lyödä’); sanan ekspressiivistyneitä muunnelmia lienevät murt. puljata ’puuhastella’ ja puliveivata ’puijata, huiputtaa’, puliveivari ’huijari’.

Johdoksia: pulailla ’yrittää selviytyä tai tulla toimeen’

Tutkimuskirjallisuutta (7)
  • Saxén 1895–98 Lånord 198 (nr murt. < sm)
  • Mägiste 1950 SUST 98 210 (onomat., vrt. pulista)
  • SKES 1962 631–32 (+ ka < sm, pulakka, pulake, mahd. deskr., vrt. pulista, pulahtaa)
  • LpIn 2 1987 410 (lpIn < sm)
  • SAOB (pula) 1955
  • SSA 1995: 420 (deskr., vrt. pula ’hätä’)
  • Paunonen 2000: 849

pulata2 – pulikoida (vedessä); puhua pälpättää

Sanakirjassa
Käsitellään sanan pulista yhteydessä
Vastineita
inkeroinen, karjala, vepsä, vatja, viro, liivi

Onomat. sanoja, vertaa pulputa (katso tätä), puljahtaa (paikoin et. savolaismurteet Pohjois-Suomi) ’pulahtaa, solahtaa’

Vastineet sukukielissä (6 kieltä)

Lähisukukielissä

inkeroinenpulissa ’liristä’, pullīna ’pulina’
karjalapulissa ’pulista, solista, porista; pulikoida; kurista (vatsa)’, pu-ĺata ’pulata, loiskia, hämmentää, velloa; porista, pulista’, pulahtoa ’pulahtaa, loiskahtaa, molskahtaa’, pulahuttoa ’loiskauttaa; oksentaa’
vepsäbuĺahtada ’pulahtaa’, buĺaita ’pulikoida (vedessä); puhua pölpöttää’
vatjabulisa, bulissag (prs. bulize̮b) ’pulpattaa (vesi)’
viromurt. puliseda ’solista, lorista’, pulin ’solina’
liivibuĺīkšə ’solista, porista, pulputtaa’.

Lähisukukielissä

viromurt. (Wied) puljata ’aaltoilla, velloa’

ja suomi pullikoida ’pulikoida; niskuroida’ sekä edelleen suomi pulkata (paikoin Kaakkois-Suomi) ’pulikoida’, pulkahtaa (paikoin Lounais-Suomi ja Kaakkois-Suomi) ’pulahtaa, pulpahtaa’ ~ inkeroinen pulkahtā ’molskahtaa’, pulkahus ’molskahdus’ | karjala puĺkata ’pulauttaa, loiskauttaa’, puĺkehtuo ’pulahtaa, molskahtaa’, pulkita ’velloa, loiskuttaa’. Katso myös puljata.

Tutkimuskirjallisuutta (3)
  • Setälä 1890–91 ÄH 182 (sm ~ li)
  • Kettunen 1922 LVeHA 1 2 (+ ve)
  • SKES 1962 632 (+ ka va vi)

Lähteet

Viittaa tähän artikkeliin

Asiasanasto.fi. (s.a.). Pulata. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 18.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/pulata