Asiasanasto.fi

rippikoulu

substantiivi

/ˈripːiˌkou̯lu/

Yhdyssana: rippi + koulu

Merkitys

  1. 1.seurakunnan erityisesti nuorille järjestämä kristinopin opetus, usein leirimuotoinen rippileiri

Synonyymit

Etymologia

rippi + koulu

Yhdyssanat ja johdokset

Liittyvät sanat

Hierarkia

Yläkäsitteet

Esimerkkilauseet

Ei hän itse tahtonut uuteen paikkaan vesien taakse toiseen pitäjään, ihan kuin toiseen maailmaan, mutta isä tahtoi, koska hän oli iso tyttö, jo rippikoulun käynyt ja saattoi ansaita rahapalkkaa.

Urho Karhumäki, Korpiherra

Eräänä iltana, muutamaa viikkoa sen jälkeen, kun nuorukainen oli päässyt rippikoulusta pyhälle ehtoolliselle, pysäytti isä maantien mutkaan kirja kädessä aikovan poikansa pihalla ja sanoi, että olisi vähän asiantapaista.

Erkki Kivijärvi, Kauppaneuvos

Leiripäivien ohella rippikoulu voi sisältää monia muitakin yhdessäolon muotoja, esimerkiksi päivä - ja iltakokoontumisia, retkiä, tutustumismatkoja, erilaisia vierailuja ja seurakunnallisia toimintahankkeita, sekä esimerkiksi arkkikirkkoja.

Wikipedia: Rippikoulu

Englanninkieliset vastineet

  • confirmation

Esiintymistiheys

21 330 esiintymää, 8.1 / milj.

Suomi24
9.2
Sanomalehdet
7.8
Aikakauslehdet
7.2
Wikipedia
3.2
Reddit
3.5
Tekstitykset
0.1

Taivutustiedot

Taivutusluokka 1

Nominatiivirippikoulu
Genetiivirippikoulun
Partitiivirippikoulua
Essiivirippikouluna
Translatiivirippikouluksi
Inessiivirippikoulussa
Elatiivirippikoulusta
Illatiivirippikouluun
Adessiivirippikoululla
Ablatiivirippikoululta
Allatiivirippikoululle
Abessiivirippikoulutta

Riimit

-oulu

Kaikki riimit