Merkitys
- 1.goottilaiselle arkkitehtuurille tyypillinen pyöreä, erimuotoisiin osiin jaettu ikkuna
Etymologia
Käännökset
- engl.rose window
- ranskarosace (f)
- esp.rosetón (m)
Hierarkia
Yläkäsitteet
Esimerkkilauseet
Ja kun hän seisoi hämärässä pylväsmetsässä ja katseli eteensä kuorin valoja ja kultaloistoa kohti, vetivät pojat koko ajan vierasta naista tahtoen näyttää hänelle ruusuikkunan läpi tunkevaa päivänpaisteen luomia värillisiä valoläikkiä holvien väIissä, lattian hautakiviä, alttarien yläpuolella olevia kalliista kankaista laitettuja verhoiluja — kaikkea sellaista mikä eniten pistää lasten silmään.
Sen nelikulmainen torni on jylhästi varjostanut monta vuosisataa — sen kellot kumisevat nykyäänkin ja valo kimaltaa mystillisesti päädyn kolmessa erisuuruisessa ruusuikkunassa aivan samoin kuin yhdeksänsataa vuotta sitten, jolloin kirkon seinät eivät vielä olleet yhtä rapistuneita kuin nykyään.
Kirkon päädyssä yhdistyy useita koristeaiheita: päätykolmiolla varustetun klassisen portiikin ylle on sijoitettu goottilainen ruusuikkuna, ja vielä sen ylle pyöreällä oculus -ikkunalla varustettu taitepääty.
Englanninkieliset vastineet
- rose window
- rosette
Esiintymistiheys
44 esiintymää, 0.0 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 12
| Nominatiivi | ruusuikkuna |
| Genetiivi | ruusuikkunan |
| Partitiivi | ruusuikkunaa |
| Essiivi | ruusuikkunana |
| Translatiivi | ruusuikkunaksi |
| Inessiivi | ruusuikkunassa |
| Elatiivi | ruusuikkunasta |
| Illatiivi | ruusuikkunaan |
| Adessiivi | ruusuikkunalla |
| Ablatiivi | ruusuikkunalta |
| Allatiivi | ruusuikkunalle |
| Abessiivi | ruusuikkunatta |
Riimit
-ikːunɑ
Kaikki riimit