soi­ma­ton

Surusoitostas, sirkka, sen ymmärsin, valituksestas kuulin sen vihdoinkin: Oli lauluni soimatonta, kun kuollutta muistoa talletin, povessain vahingollista varjelin, sylissäin väsynyttä jo sylkytin ikävöintiä voimatonta.

Nyt makasivat Niilin kuninkaiden muumiot aivan hiljaisina Kuolemanlaakson kuivan lämpöisissä haudoissa, joissa vain lepakot kahisivat ja harpunsoittajien kuvat koskettivat soimattomia kieliä liikkumattomin sormin...