so­vin­non­ha­lu

Se oli onneton kohtaus — molemmille syvästi alentava, kokonaan toista kuin... Sitten Aliina oli yhtäkkiä ymmärtänyt, miten väärin hän menetteli Veerua kohtaan, ja heltyen osoittanut lämpöä ja sovinnonhalua, mutta se oli ollut myöhäistä: Veeru oli jäätynyt kylmäksi, tunteettomaksi, sanattomaksi.

Viimeksimainituista (Kristinuskon totuudesta — De veritate religionis Christianae, 1627, ja Tie ja tahto kirkon rauhaan — Via et votum ad pacem ecclesiasticam, 1642) ilmenee Grotiuksen palava sovinnonhalu ja käsitys, että rauha oli saavutettavissa riiteleville puolille yhteisen hartauden tietä, syrjäyttämällä dogmaattiset erimielisyydet.