Merkitys
- 1.ei toivotun asian, kohtaamisen tai tapahtumisen ehkäiseminen tai estäminen
Synonyymit ja vastakohtasanat
Etymologia
Liittyvät sanat
Käännökset
- ruotsiavvärjning, bekämpning
Hierarkia
Yläkäsitteet
Alakäsitteet
- ↓esto
- ↓diskvalifiointi
- ↓pysäytys
- ↓ehkäisy
- ↓profylaksi
- ↓pelastus
- ↓torjunta
- ↓väistö
- ↓kielto
- ↓ehkäiseminen
- ↓estäminen
- ↓kieltäminen
- ↓kukistaminen
- ↓tukahduttaminen
- ↓vaientaminen
- ↓pikakäsittely
- ↓ylimalkainen käsittely
- ↓blokkaaminen
- ↓poissulkeminen
- ↓vastustaminen
- ↓aserajoitus
- ↓aseiden leviämisen estäminen
- ↓nujertaminen
- ↓kiistäminen
Esimerkkilauseet
Marraskuun lopussa ja joulukuun alussa minulla oli vielä kerran tilaisuus sivumennen noudattaa entistä sotaliike-aatettani, kun armeijan jalkaväkidivisioona ja vihdoin lännestä apujoukot saapuivat, mutta oli joukkoja sijoitettaessa myös otettava lukuun vihollisen hyökkäystenkin torjuminen, etenkin I:n reserviosaston kohdalla.
Erottuaan kumppanistaan hän oli vetänyt satulakotelostaan hienoimman aseen, mitä milloinkaan on preerioilla heiluteltu, olipa sitten kysymyksessä intiaanien, puhvelien tai karhun ahdistaminen tai torjuminen.
Beat -liikkeeseen kuului muun muassa sovinnaisuuden torjuminen, protesti, runouden vapauttaminen akateemisesta arvokkuudesta ja "takaisin kaduille" sekä kiinnostus erilaisiin tapoihin puhdistautua ja vapautua henkisesti, kuten huumeet, jazz, seksi ja zenbuddhalaisuus.
Englanninkieliset vastineet
- block
- blocking
- averting
- rebuff
- brush-off
- refusal
- rejection
- prevention
Taivutustiedot
Taivutusluokka 38
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | torjuminen |
| Genetiivi | torjumisen |
| Partitiivi | torjumista |
| Essiivi | torjumisena |
| Translatiivi | torjumiseksi |
| Inessiivi | torjumisessa |
| Elatiivi | torjumisesta |
| Illatiivi | torjumiseen |
| Adessiivi | torjumisella |
| Ablatiivi | torjumiselta |
| Allatiivi | torjumiselle |
| Abessiivi | torjumisetta |
Riimit
-inen
Kaikki riimit