he­läh­del­lä

Lailalla oli kaunis, musikaallinen puheääni, se helähteli ja soi kuin kannel, ja suuret, loistavat silmät paloivat innostuksen tulta.

Heti kun Stolz oli istahtanut hänen viereensä, alkoi huoneessa helähdellä hänen naurunsa, joka oli niin sointuva, niin vilpitön ja mukaansatempaava, että kuka tahansa sen kuulikaan, alkoi välttämättä itsekkin nauraa mukana, tietämättä mistä syystä.