1huilata1 – levätä, levähtää
- Alkuperä
- Lainasana (muinaisruotsi: hvīla)
- Vanhin tieto
- Christfrid Ganander, 1786
- Levinneisyys
- yleinen et. länsimurteet, ei Inkerinmaa
- Vastineita
- karjala
- suomihuilata
- muinaisruotsihvīla, nykyruotsi vila, muinaisnorja hvíla ’levätä’
sen sijaan nykyruotsi murt. Suomi hojla ’levätä’ ← suomi
Vastineet sukukielissä (1 kieli)
Lähisukukielissä
| karjala | huilata (← suomi) ’lepäillä, maleksia’ |
|---|
2huilata2 – luistaa, liukua, kiitää (virran mukana); luistella; virrata; heilua
- Vanhin tieto
- Christfrid Ganander, 1786
- Levinneisyys
- Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Peräpohja
- Vastineita
- karjala
Lainalähde: Sanaa on pidetty germaanisena lainana ja yhdistetty huilu sanueeseen (katso tätä); toisaalta se on myös yhdistetty ’keveyden’ ja ’helppouden’ merkitysten kautta huilata1 verbiin. Myös erillinen deskr. alkuperä lienee mahdollinen, ainakin merk:n ’heilua’ osalta.
Vastineet sukukielissä (1 kieli)
Lähisukukielissä
| karjala | huilata ’mennä nopeasti’, huiloa, huiluo ’häilyä, heilua (esimerkiksi vene aalloilla)’ |
|---|
(suomi → nykyruotsi murt. Suomi hoil(a) ’kiitää, juosta’ ja pohjoissaame huiˈlat ’kiitää (vene alavirtaan)’).