Merkitys
- 1.henkilö arvelee väitteen olevan tosi todisteiden perusteella (olematta kuitenkaan täysin varma)Oletettavasti asia on siten kuin sanoit, mutta tutkimukset jatkuvat ...
Synonyymit
Liittyvät sanat
Käännökset
- engl.presumably
- puolaprzypuszczalnie
Esimerkkilauseet
Oletettavasti ovat vastaavanlaiset seikat olleet vaikuttamassa turkisten metsästyksessä ja kaupassa jo turkiskauden aikaisempinakin jaksoina.
"Näin ollen hänen pyhyytensä saa suurimmalla murheella huomata että hänen hurskaat tuumansa ovat menossa myttyyn: sillä niin julmat ja lukuisat ovat nykyään rosvot julkisilla, Roomaan vievillä teillä, että rohkeintakin toivioretkeläistä varmaan arveluttaa hieman matkaan ryhtyminen; ja ne, jotka tohtivat lähteä, ovat oletettavasti kristillisen seurakunnan köyhimpiä, — ihmisiä, joilla ei ole kultaa eikä hopeaa, ei kallisarvoisia uhrattavia muassaan ja joilla ei ole paljoa pelättävää rosvojen saaliinhimolta Tästä seuraa kaksi johtopäätöstä: toiselta puolen rikkailta — joilla, taivas tietää, ja
Yhtymää ' tr ' pidetään konsonanttiyhtymänä, kun se oli oletettavasti pikemminkin postalveolaarinen affrikaatta, lähempänä niitä äänteitä, joita englannissa merkitään kirjaimella j tai ch.
Englanninkieliset vastineet
- presumably
- purportedly
Esiintymistiheys
21 384 esiintymää, 8.1 / milj.
Riimit
-ɑsti
Kaikki riimit