pa­ka­nal­li­nen

"Niin, juuri tämän kohdan hän luki, sana sanalta, ja minulta unohtui hänen kouliintumaton ääntämisensä, sillä se oli juhlallista, uskontunnustus — pakanallinen, epäilemättä, ja valautunut elävään muotoon — hänen omaksi persoonallisuudekseen.

Siinä oli jotakin pakanallista, jotakin, joka haiskahti tanssille.

Hän sanoo, etteivät kristityt palvo pakanallisia jumalia, koska ne eivät ole todellisia eivätkä ole olemassa, eikä niillä näin ole voimaa eikä kykyä hallita mitään.