1vinkeä1 – kylmä, pureva (tuuli, pakkanen); kiukkuinen, kiivas; nopea, rivakka, reipas, näppärä; hauska, mukava
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan vinka yhteydessä
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, viro, liivi
Onomat.-deskr. sanoja; osittain ilmeisesti samaa alkuperää kuin vinkua, katso tätä.
Vastineet sukukielissä (4 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | viŋkiä ’kylmä ja kuiva, pureva (pakkanen, tuuli)’ |
|---|
| karjala | vinkka ’viima, kylmä tuuli’ |
|---|
| viro | ving (g. ‑u) ’kauna, närä’, vinge, (murt.) vingel ’nopea; pureva, kirpeä (tuuli)’ |
|---|
| liivi | viŋgər(z) ’jäykkä, luja; ryhdikäs, reipas’. |
|---|
Samaa juurta olevia sanoja
2vinkeä2 – kitkerä, karvas, pistävä, etova (haju, maku)
- Sanakirjassa
- Johdos, käsitellään sanan vinka yhteydessä
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, vatja, viro, liivi
Lainalähde: Merk:ssä ’häkä jne.’ sanaa vinka on pidetty balttilaisena lainana, vertaa latvia dvīga ’kuumuus, helle; utu, käry, haiku’, dvinga ’haiku, häkä’.
itämerensuomi aines voisi kuitenkin olla samaa deskr. alkuperää kuin vinka1 ja vinkua, katso näitä. Merk:n kannalta vertaa esimerkiksi tuikea ’pureva, kova (esimerkiksi pakkanen); hapan, kitkerä’.
Vastineet sukukielissä (5 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | viŋka ’häkä’ |
|---|
| karjala | vinkerä ’kitkerä, hyvin hapan, paha (maku tai haju)’, vinkeröittyö ’väkevöityä’ |
|---|
| vatja | (vatjan Kukkosin murre Must) viŋka ’häkä’ |
|---|
| viro | ving (g. ‑u) ’häkä, haiku, katku’ |
|---|
| liivi | viŋg ’häkä, haiku’. |
|---|
Samaa juurta olevia sanoja