Merkitykset
- 1.johdossa oleminen, johdossa toimiminen, tavoitteiden saavuttaminen ihmisten kauttaLaman aikana yrityksen johtaminen on erityisen vastuullista.
- 2.orkesterin johtaminen
- 3.ensimmäisenä oleminenObaman selvä johtaminen tärkeissä osavaltiossa johtuu monista syistä.
- 4.ohjaaminenHulevesien johtaminen avoviemäriin on joskus liiankin helppoa.
- 5.toiseen ajatukseen päätyminen yhdestä ajatuksestaperiaatteen johtaminen havainnoista
Synonyymit
Etymologia
Liittyvät sanat
Käännökset
- engl.running, conducting, leading, derivation, management
- ruotsiledande
Hierarkia
Yläkäsitteet
Alakäsitteet
Esimerkkilauseet
Alussa sitä vuotta, jolloin tulin "Suuren Suomalaisen" toimitukseen, suoritettiin sen ja sen vastustajan "Helsingfors Dagbladin" välillä omituinen kynäsota, jonka mieleen johtaminen ehkä huvittaa niitä, jotka eivät vielä siihen aikaan seuranneet sanomalehtiä ja kotimaista politiikkaa.
Epäilemättä olisi Bergbom kirjallisuuttamme rikastuttanut vielä monin verroin useammalla teoksella, joll'ei hänen koko voimaansa ja kaikkea aikaansa olisi vaatinut toinen suuri isänmaallinen työ, nimittäin suomalaisen teaatterin perustaminen ja johtaminen.
Käytännössä asioiden johtaminen tarkoittaa yrityksissä muun muassa asioiden hallintaa, kuten resurssien käyttötapoja, työmenetelmiä ja organisaatioteknologiaa sekä strategian, markkinoiden ja toimintaympäristön hallintaa.
Englanninkieliset vastineet
- derivation
- conducting
- leadership
- running
- conduction
- administration
- direction
- leading
Taivutustiedot
Taivutusluokka 38
| Nominatiivi | johtaminen |
| Genetiivi | johtamisen |
| Partitiivi | johtamista |
| Essiivi | johtamisena |
| Translatiivi | johtamiseksi |
| Inessiivi | johtamisessa |
| Elatiivi | johtamisesta |
| Illatiivi | johtamiseen |
| Adessiivi | johtamisella |
| Ablatiivi | johtamiselta |
| Allatiivi | johtamiselle |
| Abessiivi | johtamisetta |
Riimit
-inen
Kaikki riimit