- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan kalu yhteydessä
- Vanhin tieto
- Reinhold von Becker, 1841
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, lyydi, vepsä, vatja, viro
Jos sana palautuu asuun *kalvu, se voi osittain olla = pohjoissaame galˈvo (piitimensaame luulajansaame inarinsaame koltansaame) ’(kauppa, talous)tavara, työkalu; (Ko myös) miehen kalu’; toisaalta itämerensuomi kalu merk:ssä ’kuivunut puukappale, kepakko, palikka’ voi olla samaa onomat.-deskr. alkuperää kuin kalikka1 (katso tätä, vertaa myös kälviä). — suomi → nykyruotsi murt. kalu, kalo, tavallisesti mon. kalor, kalusar ’työkalut, tarpeet, leikkikalut; miehen sukuelimet’; itämerensuomi → venäjä murt. kalúžina (? ← vepsä kali̮ińe, g. kali̮ižen) ’vedessä lahonnut ja kuivunut puu, pölkky’ ja ? háluj, hóluj ’joen mukanaan kuljettamat puut, risut, oksat, puusälöt tms. tulvan jälkeen niitylle jäänyt lieju’ (→ komi ke̮luj ’roju, kama; (talous)tavarat; (pesu)vaatteet’).
Vastineet sukukielissä (6 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | kalu, karvakalu (sp.) ’penis’ |
|---|---|
| karjala | kalu ’kuivunut puukappale, kepakko, kalikka, pilke; penis; tavara, kapine’ |
| lyydi, vepsä | kalu ’kaskenpoltosta jäänyt, puoliksi palanut puukappale, kalikka’ |
| vatja | kalu ’esine, kalu’ |
| viro | murt. (mon.) kalud ’vanhat esineet, rojut, ryysyt’. |