Asiasanasto.fi

konehuone

substantiivi

/ˈkoneˣˌhuo̯neˣ/

Yhdyssana: kone + huone

Merkitys

  1. 1.huone tai suljettu tila, joka sisältää esimerkiksi moottorin, koneistoja, mahdollisesti myös polttoainettaPäivystävä palomestarin mukaan palo oli raju, mutta rajoittui 195-metrisen laivan konehuoneeseen. (satakunnankansa.fi)

Etymologia

kone + huone

Liittyvät sanat

Käännökset

  • engl.engine room, machine room
  • ruotsimaskinrum

Hierarkia

Yläkäsitteet

Esimerkkilauseet

"Kyllä, herra", vastasi Sandy, maistellen kupista kaakaota, jota hän oli valmistanut pienessä konehuoneessa.

Edgar Wallace, Yllättäjä

Mastic, joka ensin oli kokonaan jauhottunut valkoiseksi murtautuessaan vankeudestaan, ja sitte puuteroitunut hiilentomusta työskennellessään alhaalla konehuoneessa, muodostaa sellaisen taulun valkoista ja mustaa, että sitä ei jokainen ivapiirustaja kykenisikään kuvaamaan.

Archibald Clavering Gunter, Don Balasco Key Westistä

Jo alun pitäen siellä suunniteltiin esitettäväksi elokuvia, joten konehuone oli suunnitelmassa mukana, tosin siihen tuli mittavirhe, eikä se täyttänyt normeja, joten sitä jouduttiin jatkamaan salin puolelle.

Wikipedia: Pansion työväentalo

Englanninkieliset vastineet

  • engine room
  • engineering
  • machine room

Esiintymistiheys

11 688 esiintymää, 4.5 / milj.

Suomi24
4.3
Sanomalehdet
1.7
Aikakauslehdet
3.0
Wikipedia
6.2
Reddit
0.8
Tekstitykset
8.1

Taivutustiedot

Taivutusluokka 48

Nominatiivikonehuone
Genetiivikonehuoneen
Partitiivikonehuonetta
Essiivikonehuoneena
Translatiivikonehuoneeksi
Inessiivikonehuoneessa
Elatiivikonehuoneesta
Illatiivikonehuoneeseen
Adessiivikonehuoneella
Ablatiivikonehuoneelta
Allatiivikonehuoneelle
Abessiivikonehuoneetta

Riimit

-uone

Kaikki riimit