- Alkuperä
- Lainasana (ruotsi: lulla)
- Vanhin tieto
- Elias Lönnrot, 1874
- Slangissa
- 1930 lähtien
- Levinneisyys
- yleinen et. Länsi-Suomi
Lähtökohta: ? ← nykyruotsi lulla ’tuudittaa’, murt. Suomi lullo ’kehto’ (ellei tämä ← suomi) ~ nykynorja lulla ’hyräillä, erityisesti lasta nukuksiin’, nykysaksa lullen ’tuudittaa’ (skandinaavinen ehkä myös → pohjoissaame lullit (inarinsaame) ’sama merkitys’). Hoivakielen sanana voi olla omaperäinenkin, vertaa lelliä, lelu. Samanlaisia ovat myös muun muassa venäjä ljuljukat́ ’tuudittaa’ (? → inkeroinen ĺuĺuttā ’sama merkitys’), komi (Wied) ĺuĺĺedni̮ ’tuudittaa’.
vertaa karjala lullettoa ’laulaa, hyräillä; itkeä’ | viro lullitada ’vetelehtiä, maleksia; pitää hauskaa’, murt. lullida (lastenk.) ’leikkiä, itkeä’, lullutada ’tuudittaa’
Helsingin slangissa
lulla ’moottoripyörän sivuvaunu; auto’
← ruotsi (murt.) lulla ’kehto’, verbistä lulla ’hyräillä, rauhoittaa lasta (laulamalla)’ (tanska lulle, saksa lullen, englanti lull ’sama merkitys’).