tuu­ti­a

Oi, yksinäisyys, hyvä vieraani, mi ennen lohdutit ja tuudit lepohon, sä liian, liian kauvan viihdyit majassain ja muistutit, on elo ontto, onneton!

Päivän helma tuutii Sua, pieni paju.

Hänen mukaansa sekä laulussa että topeliaanisessa puhetavassa luonto on feminiininen ankara "äiti" ("tuuli tuutii lastaan") ja suomalainen subjekti yleensä miespuolinen selviytyjä, mutta tässä laulussa naispuolinen.