im­pe­ra­tii­vi

substantiivi/ˈimperɑtiːʋi/
Jaa
Viittaa artikkeliin

im-pe-ra-tii-vi (5 tavua) · 11 kirjainta

Merkitykset

  1. tapaluokka, joka ilmaisee toiminnan käsketyksi, kehotetuksi tai toivotuksi. Sen tunnus suomessa vaihtelee persoonittain: Yksikön toinen on kirjoitusasultaan tunnukseton, mutta ääntöasussa esiintyy jäännöslopuke /ˣ/, monikon ensimmäisessä ja toisessa tunnus on -kaa tai -kää vokaalisoinnun mukaisesti, yksikön ja monikon kolmannessa tunnus taas on -ko tai -kö vokaalisoinnun mukaan.Unkarin kielessä on yksikön ensimmäisen persoonan imperatiivimuoto, mutta suomessa sellaista ei ole.
  2. kategorinen imperatiivi

Synonyymit

Esimerkkilauseet

Kaiken kaikkiaan: olkootpa havaintomuodot draamassa primäärisempiä tai sekundäärisempiä, varmaksi — tosin vanhastaan tutuksi — tosiasiaksi jää, että havainnollisuuden, esineellisyyden vaatimus on eräs tärkeimmistä draamallisista imperatiiveista.
— Lauri Haarla, Teatterikirja
Sen, mitä ei voitu teoreettisesti johtaa ja todistaa, hän asetti ihmisen uskontarpeesta johtuviksi käytännöllisiksi vaatioiksi, joilla on merkitystä ei tietämyksemme lisääjinä, vaan voiman antajina pyrkiessämme tottelemaan kategorista imperatiivia.
— Eino Railo, Yleisen kirjallisuuden historia V
Kategorisen imperatiivin mukaan teko on moraalisesti hyvä, jos maksiimin, jonka perusteella tekoon ryhdyttiin, voitaisiin toivoa olevan yleispätevä laki.
— Wikipedia: Kategorinen imperatiivi

Kollokaatiot

Sanoja, jotka esiintyvät usein sanan imperatiivi lähellä klassikkokirjoissa ja Wikipediassa.

Näillä määrittelyillä viitataan Kantin idealismiin ja "Kategorisen imperatiiviin".
— Friedrich Engels, Sosialistisen filosofian juuret
Modus Finiittiverbien tapaluokkia eli moduksia on neljä: indikatiivi, imperatiivi, konditionaali ja potentiaali.
— Wikipedia: Suomen kieli
Tämä ei suinkaan ole draamalle mikään ehdoton imperatiivi eikä sen yksinoikeutettu synnyttäjä.
— Lauri Haarla, Teatterikirja
Tapaluokkia oli neljä: indikatiivi, imperatiivi, optatiivi ja subjunktiivi.
— Wikipedia: Indoeurooppalainen kantakieli

Etymologia

Alkuperä
Kansainvälinen sana

Lähtökohtana lähinnä ranskan impératif ’imperatiivi’ ← latinan modus imperativus ’käskemisen tapaluokka’, jossa modus ’tapa; mitta’ + imperativus ’käskevä, välttämätön’ (johdos verbistä imperare ’käskeä, määrätä’, jossa im- (in-) ’sisään’ + parare ’valmistaa; hankkia’).

Liittyvät sanat

Käännökset

  • engl.imperative, imperative mood
  • ruotsiimperativ
  • saksaImperativ (m)
  • ranskaimpératif
  • venäjäповелительное наклонение
  • esp.modo imperativo, imperativo
  • virokäskiv kõneviis, imperativ, imperatiiv
  • italiaimperativo
  • norjaimperativ

Hierarkia

Englanninkieliset vastineet

  • imperative
  • imperative mood

Esiintymistiheys

1 024 esiintymää · 0.4 / milj.

Suomi24
0.3
Sanomalehdet
0.4
Aikakauslehdet
0.6
Wikipedia
2.0
Reddit
1.5
Tekstitykset
0.1

Taivutustiedot

Taivutusluokka 5 (risti)

Yleisimmät: imperatiivi 54 % · imperatiivin 23 % · imperatiivia 11 %

SijamuotoYksikkö
Nominatiivi
Genetiivi
Partitiivi
Essiivi
Translatiivi
Inessiivi
Elatiivi
Illatiivi
Adessiivi
Ablatiivi
Allatiivi
Abessiivi

Riimit

-iːʋi

Kaikki riimit
aiheet:
luokat:

Lähteet

Viittaa tähän artikkeliin

Asiasanasto.fi. (s.a.). Imperatiivi. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 19.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/imperatiivi