ma­ra

erisnimi, substantiivi/ˈmɑrɑ/
Jaa
Viittaa artikkeliin

ma-ra (2 tavua) · 4 kirjainta · Suomen kielen 8 167. yleisin sana

Merkitykset

substantiivi

  1. painajainen (etenkin eläimillä)
  2. ihramaha

erisnimi

  1. miehen lempinimi, deminutiivi nimistä Marko, Martti

Synonyymit

Esimerkkilauseet

Sen oli huomannut Taavi Tossavainenkin seisoessaan syytettynä koulun äkeimmän lehtorin "Maran" edessä, opettajan raskas käsi takinkauluksessa.
— Kaarlo Hänninen, Kaksi karkulaista
Margaret O'Mara meni tottelevaisesti ovea kohti, mutta Deryck Brand ennätti sen luokse ennen häntä.
— Florence L. Barclay, Shenstonen rouva
Monissa teksteissä on teemana marana eli tappaminen, vidvesana eli vihaaminen, stambhana eli halvaantuminen, vasikarana eli muiden kontrollointi, uccatana eli karkotus, sekä santikarma eli rauhan riitti.
— Wikipedia: Tantra

Kollokaatiot

Sanoja, jotka esiintyvät usein sanan mara lähellä klassikkokirjoissa ja Wikipediassa.

Samalla muutettiin puiston nimi nykyiseksi Masai Maran kansalliseksi suojelualueeksi.
— Wikipedia: Masai Maran kansallinen suojelualue
Marat kääntyi takaisin, mutta patteri jatkoi tulitustaan vielä yhdeksän minuuttia aluksen poistumisen jälkeen.
— Wikipedia: Talvisodan merisotatoimet
Luke ja Mara Jade menevät naimisiin, jolloin hänestä tulee Mara Jade Skywalker.
— Wikipedia: Mara Jade Skywalker
Veli, veli, -- jatkoi hän kääntyen Marat'n puoleen, -- kuulkaahan, te olette lainannut nuo lauseet jostakin ullakkokamarissanne valmistelemastanne romaanista.
— Alexandre Dumas, Neiti de Taverney

Etymologia

1mara1 – painajainen (etenkin eläimillä)

Alkuperä
Lainasana (nykyruotsi)
Vanhin tieto
Daniel Juslenius, 1745
Levinneisyys
Lounais-Suomi Etelä-Häme Etelä-Pohjanmaa

Lainalähde: ← nykyruotsi, muinaisruotsi mara ’painajainen (ahdistaa uhriaan unessa)’ = muinaisnorja, muinaisyläsaksa mara (myös pohjoissaame murt. marrā, eteläsaame mārū ’sama merkitys’ ← skandinaavinen).

2mara2 – ihramaha

Sanakirjassa
Käsitellään sanan maru yhteydessä
Vanhin tieto
Elias Lönnrot, 1874
Vastineita
karjala
  1. suomimaru
  2. ? skandinaavinenvertaa muinaisnorja mǫrr ’eläimen sisusrasva, ‑tali’, nykynorja mor, morr, maarr ’hakkelus; syötävät osat elukan sisuksista; lihamakkara’ (skandinaavinen → pohjoissaame marˈfe (eteläsaame luulajansaame inarinsaame koltansaame) ’verimakkara’)

Sanan maaru (Kivi, LönnrLis 1886; melko yleinen) ’maha, vatsa (hieman leik.)’ alkuperä on epäselvä; se tuskin kuuluu tähän yhteyteen.

Vastineet sukukielissä (1 kieli)

Lähisukukielissä

karjalamaruh, maruhut, marukeh, marukka ’ihra, tali, rasva’, mara ’(tavallisesti eläimen) maha; (iso) vatsa, maha’

Samaa juurta olevia sanoja

Hierarkia

Yläkäsitteet

Englanninkieliset vastineet

  • mara
  • Mara

Esiintymistiheys

18 998 esiintymää · 7.2 / milj.

Suomi24
7.4
Sanomalehdet
5.6
Aikakauslehdet
4.8
Wikipedia
8.2
Reddit
1.9
Tekstitykset
8.1

Taivutustiedot

Taivutusluokka 9 (kala)

Yleisimmät: mara 53 % · maran 26 % · maralla 5 %

SijamuotoYksikkö
Nominatiivi
Genetiivi
Partitiivi
Essiivi
Translatiivi
Inessiivi
Elatiivi
Illatiivi
Adessiivi
Ablatiivi
Allatiivi
Abessiivi

Lähteet

Viittaa tähän artikkeliin

Asiasanasto.fi. (s.a.). Mara. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 20.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/mara