Merkitykset
- 1.oikeus saada tai tehdä jotain ennen muita, oikeus jollaista ei ole muilla tai kaikilla
- 2.(sosiologia)syntyperän tai omien valintojen aiheuttama tilanne, jossa henkilö on vähemmän syrjitty kuin muutHoikkien etuoikeus tarkoittaa sitä, että lihaviin kohdistuu sellaista syrjintää ja sellaisia arjen hankaluuksia, jota laihat ja normaalipainoiset eivät kohtaa (is.fi)
Synonyymit
Etymologia
etu- + oikeus
Yhdyssanat ja johdokset
Yhdyssanat
Liittyvät sanat
Käännökset
- engl.privilege, prerogative
- italiaprivilegio (m)
Hierarkia
Alakäsitteet
Esimerkkilauseet
Mutta tämä kukoistus sai äkkinäisen lopun, ei sen kautta, että kalastus huononi, vaan niiden etuoikeuksien kautta, joita Bergenin kauppiaat hankkivat itselleen Tanskan hallitukselta.
Nessy MacLeod, jota sanottiin nuoreksi emännäksi, oli tullut isäni sihteeriksi ja vietti suurimman osan aikaansa hänen yksityisessä työhuoneessaan, etuoikeus, joka pöyhistytti hänen ylpeyttänsä sievistämättä hänen käytöstään.
Lisäksi hänellä on etuoikeuksia, joista tärkeimpiä ovat oikeus tulla konsultoiduksi, oikeus kehottaa, ja oikeus varoittaa.
Englanninkieliset vastineet
- privilege
- perquisite
- preference
- prerogative
Esiintymistiheys
27 720 esiintymää, 10.6 / milj.
Suomi24
9.7
Sanomalehdet
12.3
Aikakauslehdet
26.4
Wikipedia
5.4
Reddit
25.0
Tekstitykset
9.7
Taivutustiedot
| Nominatiivi | etuoikeus |
| Genetiivi | etuoikeuden |
| Partitiivi | etuoikeutta |
| Essiivi | etuoikeutena |
| Translatiivi | etuoikeudeksi |
| Inessiivi | etuoikeudessa |
| Elatiivi | etuoikeudesta |
| Illatiivi | etuoikeuteen |
| Adessiivi | etuoikeudella |
| Ablatiivi | etuoikeudelta |
| Allatiivi | etuoikeudelle |
| Abessiivi | etuoikeudetta |
Riimit
-oikeus
Kaikki riimit