Merkitykset
- 1.henkilö tai muu olento, joka muistuttaa toista niin paljon, että sekaantuminen on todennäköistä tai ainakin mahdollista
- 2.(kaunokirjallisuus)kumpi tahansa henkilön kahdesta hahmosta suhteessa toiseen kirjoittamistekniikassa, jossa henkilön emootiot ja järki on jaettu eri persooniksi
Synonyymit
Etymologia
kaksois- + olento
Liittyvät sanat
Käännökset
- engl.doppelganger, doppelgänger, double
- ruotsidubbelgångare
- saksaDoppelgänger (m)
- ranskasosie (m), double (m)
- venäjäдвойник (m)
- italiasosia
- puolasobowtór (m)
Hierarkia
Alakäsitteet
Esimerkkilauseet
Siten hän voi vetää Mary Danen ja hänen kaksoisolentonsa alas romantiikan valtakunnasta ja sijoittaa jälkimmäisen sinne, minne hän kuului — jos Dickin teoria piti paikkansa — nim.
Sanoessani hyvää yötä ja mennessäni alas tunsin, että olin puhunut jonkinlaisen kaksoisolennon toisen puoliskon kanssa.
Ihmisen pahoja töitä voi selittää siten, että ihmisen on ottanut haltuunsa varjosielu, tai jopa, että varjosielu on esiintynyt ihmisen hahmossa, kaksoisolentona.
Englanninkieliset vastineet
- look-alike
- dead ringer
- ringer
- doppelganger
- double
- image
- doppelgänger
Esiintymistiheys
3 786 esiintymää, 1.4 / milj.
Suomi24
1.0
Sanomalehdet
2.1
Aikakauslehdet
0.4
Wikipedia
2.4
Reddit
0.2
Tekstitykset
6.1
Taivutustiedot
| Nominatiivi | kaksoisolento |
| Genetiivi | kaksoisolennon |
| Partitiivi | kaksoisolentoa |
| Essiivi | kaksoisolentona |
| Translatiivi | kaksoisolennoksi |
| Inessiivi | kaksoisolennossa |
| Elatiivi | kaksoisolennosta |
| Illatiivi | kaksoisolentoon |
| Adessiivi | kaksoisolennolla |
| Ablatiivi | kaksoisolennolta |
| Allatiivi | kaksoisolennolle |
| Abessiivi | kaksoisolennotta |
Riimit
-olento
Kaikki riimit