Merkitys
Yhdyssanat ja johdokset
Yhdyssanat
Liittyvät sanat
Hierarkia
Yläkäsitteet
Esimerkkilauseet
Christophe intti vastaan ja väitti, että hän oli suurella vaivalla koettanut siihen perehtyä; hän luetteli kaikki ranskalaiset, joihin hän oli tutustunut Stevensien ja Roussinien piireissä: niissä oli juutalaisia, belgialaisia, luxemburgilaisia, amerikalaisia, venäläisiä, levanttilaisia, ja tilkkeeksi muutamia syntyperäisiäkin ranskalaisia.
Romain Rolland, Jean-Christophe Pariisissa III. VII Saman katon alla
Mukoki ryhtyi kaatamaan setripuita ja halkomaan niistä uusia permantolautoja, pojat puolestaan pesivät seinähirret sisäpuolelta järvestä noutamallaan vedellä sekä kokosivat monta sylillistä sammalia uusiksi tilkkeiksi.
Aikoinaan sitä nimitettiin myös roska -DNA:ksi, mutta sittemmin on käynyt ilmi, että ainakin osa tilke -DNA:sta vaikuttaa solun toimintaan ja geenien aktiivisuuteen.
Englanninkieliset vastineet
- oakum
Esiintymistiheys
856 esiintymää, 0.3 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 48, vokaalivaihtelutyyppi A
| Nominatiivi | tilke |
| Genetiivi | tilkkeen |
| Partitiivi | tilkettä |
| Essiivi | tilkkeenä |
| Translatiivi | tilkkeeksi |
| Inessiivi | tilkkeessä |
| Elatiivi | tilkkeestä |
| Illatiivi | tilkkeeseen |
| Adessiivi | tilkkeellä |
| Ablatiivi | tilkkeeltä |
| Allatiivi | tilkkeelle |
| Abessiivi | tilkkeettä |
Riimit
-ilke
Kaikki riimit