ar­mah­ta­vai­nen

Näin kuritettuani vanhaa jalopeuraa kehotin sitä olemaan lempeä ja armahtavainen; eikä sitä kauan tarvinnutkaan suostutella, sillä pian se tuli niin iloiseksi, että sen oikein täytyi pidätellä itseään, ettei olisi ruvennut riemusta karjumaan.

Murhaaja itki ilosta, kuullessaan että oli olemassa ihminen, joka jouluiltana oli ajatellut häntä armahtavaisella mielellä, söi kanssamme illallista ja kertoi meille äidistänsä.

Lopussa Joona syyttää Jumalaa ja selittää paenneensa siksi, että tiesi Jumalan kuitenkin olevan armahtavainen.