soin­nil­li­nen

Se ei pyri viehtämään kuulijaa lainkaan »soinnillisiin» tunnelmiin.

Lähtien ensin alkeellisesta kansanrunosta, joiusta, toteamme, että sille näyttävät olevan luonteenomaisia sekä allitteraatio että assonanssi (sanojen alkukerakkeiden ja -ääntiöiden muodostama sointu), joita se kuitenkin käyttää tiedottomasti, vain kielen omien soinnillisten puolien johtamana.

Toinen sveitsinsaksan ääntämystä erottava tekijä on sananalkuinen k velaarisena hankausäänteenä, ja soinnillisten äänteiden b, d, g ja s ääntyminen soinnittomina.