pil­kah­dus

Vihatkoot niin, Herra, he minua, että kiviryöpyn oon vastaani saava — suo helteessä turhaan rukoillen vettä minun virua, rinnassa haava — tai olkoon päiväni musta kuin myöhäisin syksy-yö, miss' ei valon pilkahdusta, raekuurot vain ylleni lyö...

Mutta pimeää, pimeää siinä oli eikä pienintäkään toivon pilkahdusta, ei nyt, ei huomenna, ei kuolinvuoteelle painuttaessa...

Kieli on runollista ja monimerkityksistä, väliin katkeran huumorin pilkahduksia.