vie­nos­ti

Vienosti vedet välkkyy, on taivas sumuton, ja metsät vehreässä on juhlaverhossaan, ja vakavina vaarat nostaapi rintojaan.

Helähtää kielet soittimesta, Hiljalleen ensin vaikertaa, Kuin puhtaan riemun lähtehestä Sävelet sitten pulppuaa; Ne tuskan, raivon virttä soipi, Vienosti vihdoin unelmoipi.

Tiitus on vienosti ylpeä naistenmiehen taipumuksistaan, vaikka ne uhkaavat tuhota hänen avioliittonsa.