ar­mo

"Aivan totta, täti", säesti nuoriherra, "se on päivänselvää!" — Tuo on ankaraa arvostelua poloisesta avioelämästä, — tuumin minä, — vaikka toivoakseni ei hänen armonsa sitä ajattele.

Ei armoa, ei armahdusta lainkaan, ei ihmisyyttä eikä rakkautta, ei säälin käsi koske kaatunutta, ei vaalintaa, ei vapahdusta vainkaan!

Espanjassa ja portugalissa nämä pronominit on johdettu kolmannen persoonan sanonnoista, jotka merkitsivät esimerkiksi teidän armonne, hyvä herra, hyvä rouva ja niiden monikkomuodoista.