1kaiho1 – ikävä, kaipuu, suru; valitus; halu, tarve, puute; huoli, pelko, kiukku; kateus; surullisen, synkän näköinen, laiha ihminen; ujo
- Vanhin tieto
- Gustaf Erik Eurén, 1860
- Levinneisyys
- paikoin Pohjois-Häme Karjalan kannas Laatokan Karjala ja Pohjois-Karjala
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, viro, liivi
Samaa sanuetta kuin kaihi, katso tätä.
Vastineet sukukielissä (4 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | kaiho ’valitus, mieliteko, tarve; vahinko, menetys’, kaihota ’valittaa, kaivata’ |
|---|
| karjala | kaiho ’suru; raukka, kurja’, kaihota ’surra’, kaihuo ’kaivata; etsiä’ |
|---|
| viro | kahju, murt. kahjo, kahi, kahu ’vahinko, tappio, sääli’, kahjata, kahitseda ’valittaa, pahoitella tekoaan, katua’ |
|---|
| liivi | kaʾi (partit. kaʾjjə) ’vahinko, menetys’, kaʾitə ’vahingoittaa, olla vahingollinen’ (→ latvia kaitēt ’sama merkitys’). |
|---|
Samaa juurta olevia sanoja
2kaiho2 – silmän samentuma, kaihi; ohut verho, peite, suoja; siimes, katve; hämärä, pimeä
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan kaihi yhteydessä
- Vastineita
- karjala, lyydi
Lainalähde: Tuskin sana on myöskään germaanista alkuperää (kantagermaani *χaiha-: gootti haihs ’yksisilmäinen’, latina caecus ’sokea, hämärä, pimeä’), kuten on esitetty.
Samaa alkuperää kuin kaiho, katso tätä. Tähän yhteyteen tuskin kuuluvat etäsukukielistä esitetyt vastineet udmurtti ki̮tš, ki̮š ’ohut kelmu, kuori’, komi ki̮š ’(hedelmän, munan) kuori, nahka’.
Vastineet sukukielissä (2 kieltä)
Lähisukukielissä
| karjala | (aunuksenkarjala) kaihte ’silmäkaihi’ |
|---|
| lyydi | kaehte (vart. kaehtege-) ’sama merkitys’ |
|---|
| – | vertaa myös viro kae ’sama merkitys’ (? ← *kajeh). |
|---|
suomi *kaihde → pohjoissaame murt. gaita: čalbme-gaittagi ’silmät sivulle katsoen niin että ei näe, mitä toinen tekee’.
Samaa juurta olevia sanoja