kai­no

adjektiivi, erisnimi/ˈkɑi̯no/
Jaa
Viittaa artikkeliin

kai-no (2 tavua) · 5 kirjainta

Merkitys

  1. ujo, arka, säikky, epävarma, pelokas, hissukka, varautunut, hillitty, pidättyvä, pidättyväinen, eleetön, maltillinen, kurinalainen

Synonyymit ja vastakohtasanat

Esimerkkilauseet

Toivo täyttyi, tiedon suureen, avarahan temppeliin Suomen neito nuori, kaino salomailta saatettiin; Taiteen taikalinnaan astuu, ihanteita ihaillen; Hänen etehensä aukes' aarteet kaikkein kansojen.
— Godenhjelm, Runous ja runouden muodot
Kuulijani, sisko kulta, Älä runon suurta tulta Etsi laulustain; Aattele vaan hellien sa: Siskon surun poistaaksensa, Lauloi tyttö Laulun kainon vain.
— Paavo Cajander, Runoelmia
Bordelleja esittävistä kuvista tuli erillinen kuvataiteen lajinsa, jonka avulla yleisö etsi ulospääsytietä turhan kainoista siveyskäsityksistä.
— Wikipedia: Johannes Vermeer

Kollokaatiot

Sanoja, jotka esiintyvät usein sanan kaino lähellä klassikkokirjoissa ja Wikipediassa.

Mut vait oli impeni kaino, Katsahtain korkuuteen, Ja poskellans kyynele kiilsi Helmenä kirkkaana.
— Aaro Hellaakoski, Kuuntelua
Jos kuka oli perinjuurin iloissaan vieraitten tulemisesta, niin ainakin Kaino Urho Rauhanen.
— Olli Karila, Kultakuningas

Etymologia

Vanhin tieto
Mikael Agricola (eli n. 1510–1557)
Vastineita
inkeroinen, karjala, viro
Vastineet sukukielissä (3 kieltä)

Lähisukukielissä

inkeroinenkainoine, kainu ’kaino, ujo, arka’
karjalakaino, kainu ’sama merkitys’, kainossella, kainussella ’ujostella’, kaine ’kauna’
virokaine (g. kaine) ’raitis, tyyni; siivo, puhdas, siistiasuinen; hiljainen, rauhallinen’.

suomi → koltansaame kȧjnad ’ujostella’.

Sanan alkuperä on lopullista ratkaisua vailla. On pidetty mahdollisena, että pohjana olisi vanh. sanakirjojen tuntema kainu (Lönnr 1874), kaino (Jusl) merkityksessä ’alanko’ (?? ← germaaninen, vertaa ruotsi murt. hven ’vesiperäinen maa, viettävä maa’). Sanasta ei kuitenkaan ole murretietoja. Toisen selityksen mukaan kainu olisi samaa kantaa kuin kainus (katso tätä), jolloin sen alkumerk. olisi ollut ’nuppipäinen sauva, kiilamainen esine’, ts. eräänlainen valtikka tai viestikapula, jommoisesta useampienkin kansojen nimityksiä on selitetty (vertaa lappi, vatja). — suomi → eteläsaame gaajnuo, gaajnuoladdje ’talonpoika (ei-lappalainen)’, luulajansaame kai´nōlatj ’ruotsalainen rannikkoseudun talonpoika’, ruotsinsaame kainolats, kainahaljo ’ruotsalainen tai norjalainen talonpoika’, mahdollisesti myös → muinaisnorja islanti kveinir, kvænir, kuen(n)er jne. ’jk Pohjois-Skandinavian kansa, todennäköisesti suomalainen’, nykynorja kvæn ’»kveeni», suomalainen’.

Samaa juurta olevia sanoja

Yhdyssanat ja johdokset

Liittyvät sanat

Englanninkieliset vastineet

  • bashful
  • coy
  • demure

Esiintymistiheys

1 026 esiintymää · 0.4 / milj.

Suomi24
0.2
Sanomalehdet
1.7
Aikakauslehdet
2.1
Wikipedia
1.2
Reddit
0.2
Tekstitykset
0.3

Taivutustiedot

Taivutusluokka 1 (valo)

Yleisimmät: kaino 63 % · kainon 12 % · kainoja 8 %

SijamuotoYksikkö
Nominatiivi
Genetiivi
Partitiivi
Essiivi
Translatiivi
Inessiivi
Elatiivi
Illatiivi
Adessiivi
Ablatiivi
Allatiivi
Abessiivi

Vertailumuodot: kaino – kainompi – kainoin

Riimit

-ɑino

Kaikki riimit

Lähteet

Viittaa tähän artikkeliin

Asiasanasto.fi. (s.a.). Kaino. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 19.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/kaino