ka­jo

Hartahana seisoo luonto, lehtikään ei värähdä, arkana jo pikku lintu lopettavi virtensä; taivahalla kuulas kajo kultaiseksi syvenee, ulapalla viime viri kuvaksi sen tyvenee.

Niinkuin kulkeissaan kulo metsää vie mitatonta vuoren harjanteella, ja loimottaa kajo kauas, niinpä nyt ryntääjäin luvutonten loi sopavasket säihkyvän välkkeen, kaikk' yläilmat, taivahat täyttäin.

Noin puolen tunnin kuluttua Kuu peittää yli puolet Auringosta, jolloin taivas alkaa vaiheittain himmentyä, ja tämän jälkeen hämärä laskeutuu ja maisema saa harmaan metallisen kajon.