ku­jei­le­va

Hän ei ollut enää mikään lapsi, ei myöskään mikään kujeileva koulupoika.

Siellä maalaiskartanossa, "hovissa", kuten sellaisia, pienempiäkin, kuten tämä, siihen aikaan kutsuttiin, meni Antti, — kalpeahko, isokorvainen, vedenvärisissä silmissä alakuloinen katse, välistä kujeileva välkähdys, — usein pirtin puolelle ja peräkamariin, jossa puuseppä Hinkkanen höyläsi, sahasi ja veisteli.

Apokalyptisten visioiden ohella teos on sekoitus kujeilevaa nostalgiaa, veijariromaania ja vallatonta naurua, jonka omalakisuus voittaa lukijan helposti puolelleen.