- Vanhin tieto
- Christfrid Ganander, 1786
- Vastineita
- karjala, vepsä, viro, pohjoissaame
heittää tai mennä kuperkeikkaa, vertaa myös kuppura, mennä ylenkuppuraisiaan, kuppuroita ’sama merkitys’
Deskr. sanoja. Vertaa myös kupa.
Vastineet sukukielissä (4 kieltä)
Vertailukohtia
| karjala | kikiriukku, kukkeriukku ’kuperkeikka’ |
|---|---|
| vepsä | kukirikku, kukirist́t́i, kukerikku, kukeriži̮ ’nurinniskoin’ |
| viro | kukerpall, kuperpall, uperkuut, uperpall ’kuperkeikka’ |
(suomi → nykyruotsi murt. Suomi kupperikejka jne.).
Vertailukohtia
| pohjoissaame | pohjoissaame gubˈbârâsˈtet, guppârâsˈtet, inarinsaame koppȧristiđ, kuppȧristiđ ’mennä kuperkeikkaa’. |
|---|
Lainalähde: On arveltu, että ainakin keikka merkityksessä ’ylös- ja taaksepäin taipunut’ olisi ← skandinaavinen, vertaa muinaisnorja keikr ’taaksepäin taipunut (yläruumis)’, nykynorja keik ’taive, mutka, kierous; nyrjähdys’ (kantaskandinaavi *kaika); sen sijaan keikkua ym. ’heilumista’ merk. sanat voisivat olla omaperäisiä. Toisaalta on myös keikka ’heiluva, kiikkuva’ selitetty skandinaaviseksi lainaksi, vertaa muinaisnorja skeika ’horjua, huojua, heiluttaa’ = ruotsi murt. skeka ’levittää jalkansa’, jne. On kuitenkin mahdollista, että keikka, keikkua ym. itämerensuomi vastineineen ovat kokonaisuudessaan omap. deskr. sanoja, joita lähelle tulevat kiikku ja kiikkua.
(vertaa myös kuperkeikka)
Vastineet sukukielissä (4 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | keikkua |
|---|---|
| karjala | keikkapeä ’pää kenossa oleva ihminen’, keikku ’keikahdus’, keikkuo, keikuttoa |
| vatja | keikab (prs. yks. 3. p.) ’keikkua’ (← suomi) |
| viro | kõik (g. kõigu) ’heiluminen, huojunta, järkyntä’, kõikuda ’heilua, häilyä, horjua jne.’, kõigutada ’heiluttaa, häilyttää, huiskuttaa jne.’. |