- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan keikka yhteydessä
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, vatja, viro
Lähtökohta: On arveltu, että ainakin keikka merkityksessä ’ylös- ja taaksepäin taipunut’ olisi ← skandinaavinen, vertaa muinaisnorja keikr ’taaksepäin taipunut (yläruumis)’, nykynorja keik ’taive, mutka, kierous; nyrjähdys’ (kantaskandinaavi *kaika); sen sijaan keikkua ym. ’heilumista’ merk. sanat voisivat olla omaperäisiä. Toisaalta on myös keikka ’heiluva, kiikkuva’ selitetty skandinaavinen lainaksi, vertaa muinaisnorja skeika ’horjua, huojua, heiluttaa’ = ruotsi murt. skeka ’levittää jalkansa’, jne. On kuitenkin mahdollista, että keikka, keikkua ym. itämerensuomi vastineineen ovat kokonaisuudessaan omap. deskr. sanoja, joita lähelle tulevat kiikku ja kiikkua.
(vertaa myös kuperkeikka)
Vastineet sukukielissä (4 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | keikkua |
|---|---|
| karjala | keikkapeä ’pää kenossa oleva ihminen’, keikku ’keikahdus’, keikkuo, keikuttoa |
| vatja | keikab (prs. yks. 3. p.) ’keikkua’ (← suomi) |
| viro | kõik (g. kõigu) ’heiluminen, huojunta, järkyntä’, kõikuda ’heilua, häilyä, horjua jne.’, kõigutada ’heiluttaa, häilyttää, huiskuttaa jne.’. |