nau­rah­del­la

Mieho naurahteli myötäsukaan, ymmärtävästi, sillä Hollolan laajoilla takamailla rymysi sääksmäkisten ja pirkkojen sukulaismiehiä, joista saattoi nostaa metsällisen verran jousellista urosta, miekkaa ja keihästä.

Ei ukko unessa ollut, Ei paljon valetta pannut; Vaan se oli sangen vanha, Muisti muinaiset asiat, Tiesi tämän-aikaisetkin, Vaikka nuoret naurahteli, Pojat pisti pilkkojansa.

Kustaa kuuntelee Preetin kertomusta hautajaisista ilkeästi naurahdellen, kieltäytyy ensin Preetin tarjoamasta kahvista mutta ottaa sen lopulta kuten muutkin.