1kurkku1 – kurkunpään ja nielun käsittävä kaulan sisäpuolinen osa; kaula
- Vanhin tieto
- Mikael Agricola (eli n. 1510–1557)
- Levinneisyys
- yleinen
- Vastineita
- inkeroinen, lyydi, vepsä, vatja, viro, liivi
Lähtökohta: Alkuperä epäselvä, mahdollisesti ? ← skandinaavinen, vertaa muinaisnorja kverk ’leuan ja kaulan tekemä kulma’, mon. kverkr tai kverkar ’kurkku’, kyrkje ’kuristaa, kiristää kurkusta’, muinaisruotsi qvärk, mon. qvärkar ’kurkku, nielu’, nykyruotsi murt. kvärk ’kaula, kurkku’, Kvarken = Merenkurkku (vertaa viro merekurk, liivi mieʾrkurk ’salmi’), tai ? ← slaavilainen *kŭrkŭ: muinaiskirkkoslaavi krŭkŭ ’kaula’, tšekki krk ’sama merkitys’, krkoška ’kurkku, kita, kaula’, puola kark ’kaula, niska’, sorbi kyrk ’kaula, kurkku’.
Myös suomalais-ugrilainen rinnasteluja on esitetty, joista ersämordva kirga, korga, mokšamordva kə̑rga ’kaula’, kə̑rga-paŕ ’kurkku, kita, henkitorvi’ on merkityksen puolesta mahdollinen, mutta äänteellisesti epäilyttävä, udmurtti gi̮rk ’ontelo, kolo’, komi gi̮rk ’(ruumiin) sisus, sisälmykset; ontelo; vyötärö’ äänteellisesti mahdollisia, mutta merkityksen puolesta epäilyttäviä, mari körγə ’sisus’, pohjoismansi kīwər ’sama merkitys’ kummassakin suhteessa mahdottomia.
Etupäässä suomi itämurteet, inkeroinen ja karjala kulkku ’kurkku, nielu’ | viro murt. (Kuusalu) kulkida ’äkkiä niellä (esimerkiksi vettä); märehtiä; oksentaa’ ovat ehkä epätavallisia muunnoksia kurkku sanasta
tai ← germaaninen, vertaa nykytanska kulk ’ruokatorvi, kita; siemaus’, kulke ’juoda loksuttaen’, nykyruotsi murt. kolka ’juoda ahnaasti’, kolk, kulk ’siemaus, kulaus’, keskialasaksa kolk, kulk ’vesihauta, veden syövyttämä syvänne’ jne.
Vastineet sukukielissä (6 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | kurkku |
|---|---|
| lyydi | kurk, kurku |
| vepsä | kurk (g. ‑un) |
| vatja | kurkku |
| viro | kurk (g. kurgu) |
| liivi | kurk ’kurkku, nielu’. |
suomi → eteläsaame gurke ’nielu, kita’, luulajansaame kurʿkōs ’henkitorvi’, pohjoissaame gurˈko ’kurkku’.