- Vanhin tieto
- Mikael Agricola (eli n. 1510–1557)
- Levinneisyys
- yleinen
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, vatja, viro
Lähtökohta: varsin epätodennäköinen on oletus yhteisestä turkin kieli alkuperästä itämerensuomi ja skandinaavinen sanoille (bolgaarin *bī-kä, vertaa tšuvassi piɢɛ ’herrasnainen, ylhäistä alkuperää oleva neiti, kaunotar’)
myös a. ’naaraspuolinen (et. lammas; Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa, paikoin Satakunta); neitseellinen; immenkalvo (osin Karjala)’
Sana kuuluu yhteen nykyruotsi piga, muinaisruotsi pīka, pīgha ’tyttö; palvelustyttö’ kanssa, mutta lainasuunnasta on oltu erimielisiä; muissa skandinaavinen kielissä sana esiintyy 1300–1400-luvulta alkaen (nykynorja pike, islanti píka, nykytanska pige ’tyttö, neito, palvelustyttö’); lainasuuntaa suomi → skandinaavinen tukee s. poika, joka → nykyruotsi pojke ’poika, palvelija, palkollinen’. Kummallakin taholla puuttuvat etäisempien sukukielten vastineet, joten lainasuuntaa on vaikea lopullisesti ratkaista
Vastineet sukukielissä (4 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | pīka ’palvelustyttö (jollaista talonpoikaisissa oloissa pidettiin kesällä)’ |
|---|---|
| karjala | piika ’palvelustyttö, palvelijatar; nuori tyttö, neito (varsinkin Neitsyt Marian epiteettinä)’, piikahine ’immenkalvo’, piikus ’piikuus, neitsyys’ |
| vatja | pīka ’piika, palvelijatar’ |
| viro | piiga (g. piiga) ’tyttö, neito, neitonen; (murt.) vanhapiika’ |
(suomi → pohjoissaame biiˈga (inarinsaame koltansaame) ’palvelustyttö’).