suute
substantiivi/ˈsuːteˣ/suu-te (2 tavua) · 5 kirjainta
Merkitys
Synonyymit
Etymologia
1suute1 – syömättä jäänyt ruoka tai rehu, ladon pohjalle jääneet heinät
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan suu yhteydessä
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, lyydi, vepsä, vatja, viro ja 8 muuta kieltä
(vertaa suutia2), katso erikseen suistaa, suitset, suukko
Vastineet sukukielissä (14 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | sū ’suu’ |
|---|---|
| karjala | suu, suulas, suulastoa ’suudella’, suuvella (myt.) ’pilata varsinkin kehumalla, kiittämällä tai katsoa pahalla silmällä; suudella’, suuve ’heinät ja oljet, jotka jäävät eläimiltä syömättä’ |
| lyydi | sū ’(ihmisen, eläimen, kuopan, uunin) suu’ |
| vepsä | su, sū ’suu’ |
| vatja | sū ’sama merkitys; etuosa’ |
| viro | suu ’suu; aukko’ |
| liivi | sū ’suu (myös uunin, säkin, joen); kita, aukko’ |
Kaukaisemmissa sukukielissä
| eteläsaame | eteläsaame tjuvve (ruotsinsaame) ’ruokatorvi; ääni, koiran haukunta (murt.); kurkku; joen uoma’ (LÖ), (tähän ehkä myös pohjoissaame čoddâ (piitimensaame luulajansaame inarinsaame koltansaame kildininsaame turjansaame) ’kurkku, nielu, ruokatorvi’) |
|---|---|
| mari | šu: im-šu, imə̑-šu ’neulansilmä’ |
| – | ? udmurtti śu-: śuez kwaśmɛ ’häntä janottaa (»suunsa kuivuu»)’, śu-kaś ’kalja’ |
| – | ? komi śu-ke̮ś ’kalja; juoma’, ś. kośmi̮ni̮ ’janottaa’ (kośmi̮ni̮ ’ ’kuivua’) |
| itämansi | itämansi länsimansi pohjoismansi sunt ’(joen, tynnyrin) suu; suuaukko; kynnys’, pohjoismansi sūp ’suu’ |
| unkari | száj, (vanh.) szá ’suu (myös astian, säkin)’, szád ’(esimerkiksi luolan, padan, tynnyrin) suu, ‑aukko; tapinreikä’ |
| – | ? nenetsi śo ’ruokatorvi; (esimerkiksi pullon) kaula; (joen) suu’ |
| enetsi | sū, sō, so ’kurkku’ |
| selkuppi | (johd.) suolj, sói, soi ’kurkku, kaula; ääni; joen suu’ |
| kamassi | soj (johd.) ’kaula, kurkku’. |
Samaa juurta olevia sanoja
2suute2 – (viikatteen, kirveen tms.) kiristyskiila
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan suutaa yhteydessä
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, viro
Joko johd:ia sanasta suu (katso tätä) tai erillisestä (v)kantasuomi sanasta *śuta (joka on saanut äänt. vaikutusta v:stä suutaa2) = luulajansaame tjåhtē ’kiristyskiila, suude’, tjåhttit ’suudita, kiilata’ sekä mahdollisesti myös saame čutte (~ čuđđe) ’tarinoissa mainittu »†taala» l. vainolainen’, ellei viimemainittu kuulu suomi sota sanan yhteyteen (saame čutte edelleen → venäjä čud ’eräiden itämerensuomi kansojen, aik. virolaisten ja vatjalaisten, myöh. myös pohj.-vepsäläisten nimitys’ (→ suomi tšuudi ’sama merkitys’), johd. čuhná ’suomalainen tai virolainen (pejorat.)’).
Vastineet sukukielissä (3 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | sūtā (prs. sūvvan) ’lyödä suuteet esimerkiksi viikatteen niteen tiukentamiseksi’, (kervehen ’kirveen’) sūin (g. sūtimen) ’suude’, sūvve: (viikatteen) sūtēt ’sama merkitys’ |
|---|---|
| karjala | suuvita ’kiilata, tilkitä, tukkia’, suuve ’suude, kiila’ |
| viro | murt. suue, suudi, suumes (g. suudme) ’kiila’, (Wied) suie, sui(d)me, suias ’sama merkitys’, suiata, suudata ’kiilata, kiristää kiilalla’. |
Samaa juurta olevia sanoja
3suute3 – suuttumus, kyllästyminen
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan suuttua yhteydessä
- Vanhin tieto
- Daniel Juslenius, 1745
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, lyydi, vepsä, vatja
Lähtökohta: Sanaa on toisaalta pidetty (epävarmana) skandinaavinen lainana, vertaa muinaisnorja sút ’suru, murhe, huoli; sairaus’, nykynorja sut ’valitus, suru, rauhattomuus, huoli, huolenpito’, johd. muinaisnorja sýta ’aiheuttaa surua, vaivata, surra jtak, välittää, huolehtia jstak’, nykynorja syte, syta ’huolehtia, olla huolissaan tai rauhaton, valittaa, esittää valituksia; hankkia’, muinaisruotsi nykyruotsi murt. syta ’huolehtia, olla huolissaan’. Vertaa syytinki.
Mahdollisesti samaa pesyettä kuin suu (katso tätä), jolloin suuttua verbin nykymerk:een on tultu ← ’väsyä, uupua, kyllästyä jhk (Agr; paikoin Varsinais-Suomi)’ ← ’täyttyä’ (vertaa kantasana suuttaa (Renv 1826) ’työntää suuhun, täyttää’). —
Vastineet sukukielissä (5 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | sūttua ’suuttua’ |
|---|---|
| karjala | suuttuo ’suuttua’, suututtoa, suuttoa ’suututtaa’ |
| lyydi | (itk.) sūtuskendella ’olla suuttunut’ |
| vepsä | sūtta (prs. sūtun; harv.) ’suuttua’, sūtute̮ldaze̮ ’pitää vihaa’ |
| vatja | sūtun (prs.; August Ahlqvistin aineistosta) ’suuttua, kyllästyä’, sūttu- (Must): piimä sūtub ’maito juoksee, menee juustoksi’ (vertaa inkeroinen sūrtua s.v. suurimo) |
(suomi → pohjoissaame sutˈtât (piitimensaame luulajansaame inarinsaame koltansaame kildininsaame turjansaame) ’suuttua; (Pi Lu myös) kyllästyä’; pohjoissaame sutˈto (luulajansaame inarinsaame) ’viha, suuttumus’).
Samaa juurta olevia sanoja
Esiintymistiheys
37 esiintymää · 0.0 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 48 (hame), vokaalivaihtelutyyppi C
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | |
| Genetiivi | |
| Partitiivi | |
| Essiivi | |
| Translatiivi | |
| Inessiivi | |
| Elatiivi | |
| Illatiivi | |
| Adessiivi | |
| Ablatiivi | |
| Allatiivi | |
| Abessiivi |
Riimit
-uːte
Kaikki riimitLähteet
Viittaa tähän artikkeliin
Asiasanasto.fi. (s.a.). Suute. Teoksessa Asiasanasto.fi: Suomen kielen sanakirja ja tesaurus. Haettu 19.11.2026 osoitteesta https://asiasanasto.fi/sana/suute