- Alkuperä
- Lainasana (germaaninen: *hawwa-)
- Vanhin tieto
- Mikael Agricola (eli n. 1510–1557)
- Levinneisyys
- yleinen
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, vatja, viro, liivi
Lähtökohta: ← germaaninen *hawwa- → kantaskandinaavi *haggwa-, vertaa nykyruotsi hugg ’isku, lyönti’, nykysaksa murt. Hau ’isku, lyönti, haava’. Samaa kantaa on germaaninen *hawwan-, vertaa nykyruotsi hugga, nykysaksa hauen ’hakata, lyödä’.
Alkumerk:stä ’isku, lyönti’ on itämerensuomi kielissä kehittynyt yhtäältä ’haava’, toisaalta myös ’kerta’, esimerkiksi Agr »Cuckoi toisen hauan lauloi», nykyk. tällä haavaa, yhtä haavaa | viro haaval ’kerrallaan’, sel haaval ’tällä kertaa’, ühel haaval ’yhdellä kertaa’ | pohjoissaame dâm hāvĕ ’sillä kertaa’, hāveld ’kerrallaan’. Samasta kehityksestä on useita rinnakkaistapauksia: nykyruotsi hugg ’tilaisuus, hetki’, i samma hugget ’samalla hetkellä, juuri silloin’, liettua kar̃tas ’kerta’, oikeastaan ’isku, lyönti’ (kertù ’lyön’), venäjä raz ’kerta’, razít́ ’lyödä’, ukraina vraza ’haava’.
Rinnastukset sanoihin ersämordva tšavoms, mokšamordva šavə̑ms ’lyödä, lyödä kuoliaaksi, piestä’ ja länsimari tšaŋgem, itämari t́śoŋem ’pyältää, veistää, salvaa’ ovat hylättäviä.
Vastineet sukukielissä (5 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | hāva, hāvata |
|---|---|
| karjala | hoava |
| vatja | āva |
| viro | haav (g. ‑a) ’haava’, haavata ’haavoittaa, loukata’, haavuda ’loukkaantua, haavoittua’ |
| liivi | ɔ̄v ’haava’ |
(suomi → saame havve ’sama merkitys’)