- Alkuperä
- Lainasana (germaaninen: *kīla-z)
- Sanakirjassa
- Käsitellään sanan kiila yhteydessä
- Slangissa
- 1940 lähtien
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, viro, liivi
Lähtökohta: ← germaaninen *kīla-z, vertaa muinaisyläsaksa keskialasaksa kīl (viro ja liivi sanat todennäköisesti tästä), muinaisruotsi nykyruotsi kil, murt. Suomi kile ’kiila, vaaja’.
pohjoissaame murt. kijllă ’kiila’ ← suomi tai skandinaavinen.
Vastineet sukukielissä (4 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | kīla |
|---|---|
| karjala | kiila ’kiila’ (nämä kaiketi ← suomi) |
| viro | kiil (g. kiilu, ‑i, ‑o) ’kiila, huhmaren survin, petkel, nuija’ |
| liivi | kīĺ ’kiila’, kīĺə ’kiilata’ |
Samaa juurta olevia sanoja
Helsingin slangissa
kiilaa ’etuilla jonossa’
sanan kiila johdos (tunkeutua kiilana esimerkiksi jonoon; murteissakin on tunnettu merkitys ’työntää, ahtaa, sulloa’) tai ← ruotsi kila (in) ’tunkeutua, etuilla’ (sanasta kil ’kiila’, joka edustaa suomen kiila-sanan skandinaavinen lainalähdettä).