en­ke­li­mäi­nen

Kun sotilaat olivat jättäneet kirkon ja ainoastaan seinään pistetty soihtu heitti valoaan hautakivelle, jolla kuollut istui, heittäytyi Antonius polvilleen ja kätki päänsä tytön kylmiin käsiin; niin monta kaunista hetkeä oli hän viettänyt tuon surun murtaman, enkelimäisen olennon seurassa.

Ja kun hän rakasti miestään sillä enkelimäisellä rakkaudella, joka ei koskaan toivo mitään, alkoi hän tätä sääliä ja ilmaisi sen.

Toisaaalta naiset kuvattiin pyhimyksinä, enkelimäisinä vaimoina ja hienostuneina leideinä, toisaalta langenneina naisina, noitina ja seireeneinä.