- Vanhin tieto
- Mikael Agricola (eli n. 1510–1557)
- Levinneisyys
- melko yleinen
- Vastineita
- inkeroinen, karjala, lyydi, vepsä, vatja, viro ja 2 muuta kieltä
Vastineet sukukielissä (8 kieltä)
Lähisukukielissä
| inkeroinen | surra ’surra; kuolla’, suru ’suru’ |
|---|---|
| karjala | surra ’huolehtia, olla huolissaan, murehtia’, suru ’suru, huoli’, surehtie ’huolehtia, murehtia’, vertaa myös surtuo ’alkaa sureksia; uupua, nääntyä, laihtua; köyhtyä’, survehtuo ’uupua, nääntyä, laihtua; torkahtaa; köyhtyä’ |
| lyydi | surematoińe ’surua, huolta aiheuttamaton’ |
| vepsä | surduda ’väsyä; sammua (hiillos)’ |
| vatja | surra ’kuolla; puutua’ |
| viro | surra ’kuolla; puutua, turtua, kangistua (jäsen)’ |
| liivi | (SjW) surimi ’kuolema’ (← viro) |
(suomi → luulajansaame surrat (piitimensaame) ’kärsiä’, pohjoissaame murt. surro ’suru’, inarinsaame soro ’sama merkitys’, suurrađ ’surra’; inarinsaame voisi olla myös suomi sanan äännevastine; merkitys ja levikki viittaavat kuitenkin lainaan)
Kaukaisemmissa sukukielissä
| itähanti | itähanti sur-, suraᴧ-, etelähanti surat- ’kuolla’. |
|---|
suomi-karjala merk. ’murehtia’ voi osittain olla s.v. surku main. germaaninen sanojen vaikutusta. Sanueiden suhde ei ole kaikilta osin selvä: et. johd. surkastua tuntuu merkityksensä puolesta kuuluvan surra sanueeseen, vaikka sen muoto (jos koko surka- lasketaan vartaloon) viittaa ennemmin germaaninen taholle.